Jo edesmennyt tunnettu ja pitkäaikaisin valtiomme päämies on joskus todennut, että ” Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä.” Vapaasti soveltaen valittuun aiheeseen esitän toteamuksen: ”Kaikki syyt, jotka estävät meitä toimimasta turvallisesti, ovat tekosyitä.”
Turvallisuus on yksi ihmisen perustarpeista. Jokainen meistä kaipaa turvallisuuden tunnetta ollessaan kotona, työmaalla tai vaikkapa harrastusten parissa. Turvallisuutta arvostetaan ja sitä pidetään lähes jokaisen mielestä yhtenä tärkeimmistä asioista elämässä. Silti liian usein turvallisuus kuitenkin koetaan myös taakkana ja vaivana, etenkin työntekoa haittaavana ja hidastava asiana. Liikenneturva esitti aikoinaan mainoskampanjassaan oivan kysymyksen: ”Mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee liikenteessä?” Vielä jatkaen vapaata soveltamista: ”Mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein menee, kun pitäisi tehdä työt turvallisesti?”
Meillä Yaralla on kuulemma tiukat turvallisuussäännöt. Jopa niin tiukat, että osa alueellamme työskentelevistä kumppaneista on kirjoittanut työntekijöilleen työturvallisuuteen liittyviä muistilistoja ja ohjeita, joissa meidän tiukkoja sääntöjä on kerrattu. Muilla työmailla niitä ei tarvitse noudattaa. Kuulostaako järkevältä?
Uskon. Meillä on varmaan tiukempaa kuin monella muulla työpaikalla. Syy tähän väitettyyn tiukkuuteen on kuitenkin varsin yksinkertainen: me emme halua kenellekään sattuvan tapaturmia töissä. Haluamme, että jokainen alueellamme työskentelevä henkilö pääsee työpäivän jälkeen terveenä vapaalle läheistensä ja harrastustensa pariin. Eihän työssä kannata itseään loukata, eikä saa. Siitä me lähdemme. Kuten aikaisemmin totesin: turvallisuus on vahvasti tunne, subjektiivinen kokemus. Siksi olemme joutuneet luomaan hyvin selkeitä sääntöjä turvallisen toiminnan varmistamiseksi. Työmailla kun erilaiset tunteet ja kokemukset erilaisten töiden turvallisesta suorittamisesta vaihtelevat kohtalaisen paljon. Työmaalla turvallisuus ei koskaan voi olla vain pelkän tunteen varassa. Se johtaa helposti turvattomiin työolosuhteisiin. Uskokaa pois: tiedämme, mikä on turvallista ja mikä ei.
Kun työssäni silloin tällöin havaitsen turvatonta käyttäytymistä tai työskentelyä, on sille aina jokin pätevä syy: ”Ihan vähän aikaa vain.., Tämä nyt on niin nopea homma.., En tiennyt, että tässä tarvitaan jotain lupia.. tai ehkä se itselle yleisin: ei nämä hommat tässä lasit huurussa edisty.” Ihan samalla viivalla ovat myös kommentit: ”Eihän toista nyt voi mennä työnteossa neuvomaan.., Ei kuulu minulle.., Oliko? Enpä kyllä huomannut..” Selityksiä. Tekosyitä, sanoisin.
Meillä on nykyään turvallisesta työskentelystä ja työtavoista tietoa saatavilla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yhteiskunta ja työnantajat pitävät huolen siitä, että kaikki erilaisilla työmailla työskentelevät henkilöt saavat tietoa oman työympäristönsä vaaroista ja riskeistä varmasti riittävästi. Jokainen meistä osallistuu vuoden aikana useisiin erilaisiin koulutuksiin ja perehdytyksiin.
Se, missä meillä on vielä rutkasti parannettavaa, on tekosyihin puuttuminen. Pahimmillaan työpaikan turvallisuuslaiminlyöntejä puolustellaan isolla porukalla aina työnjohtoa myöten. Kuulostaako järkevältä?
Miksi meidän on välillä niin vaikeaa sitoutua turvalliseen toimintaan ja sääntöjen noudattamiseen? Miksi on helpompi keksiä tekosyy, kuin toimia annettujen ohjeiden mukaan? Ennen kaikkea, miksi on niin vaikeaa välittää omasta sekä työkavereiden terveydestä ja turvallisuudesta? Mikä on sinun tekosyysi? Voisimmeko alkaa olla ylpeitä omasta turvallisuusosaamisesta ja siitä, ettei meidän työpaikalta tarvitse lähteä ambulanssilla työtapaturman vuoksi? Voisimmeko?
Turvallisuuskulttuuri on mennyt viime vuosina parempaan suuntaan huimaa vauhtia. Monella työpaikalla puhutaan jo nolla tapaturmaa -tasosta. Siitä haaveillaan, mutta siihen ei vielä välttämättä uskota kovin vahvasti. Olemmehan ihmisiä, ja tunnetusti meille sattuu vahinkoja. Sitä tosiasiaa emme koskaan pääse pakoon. Sen ei pidä kuitenkaan antaa olla tekosyynä tälle hyvälle tavoitteelle. Kun me jokainen otamme vastuun omasta toiminnastamme ja huolehdimme siitä, että jokainen kollegammekin tekee samoin, ollaan jo hyvällä mallilla. Kun turvallisista työtavoista, työkaluista ja olosuhteista tulee koko ajan enemmän ja enemmän arkipäiväisiä käytäntöjä, saadaan tapaturmatasokin painumaan hyvin lähelle nollaa. Kun vähennetään tekosyitä olla toimimatta turvallisesti tai puuttumatta turvattomaan toimintaan, ollaan vielä lähempänä. Virheitä pitää sietää ja ne on sallittava. Turvallisesti tehtynä virheetkään eivät johda tapaturmiin. Joten eiköhän lopeteta selittelyt ja ollaan ylpeitä siitä, että meillä on mahdollisuus tehdä oma työmme turvallisesti ja ilman tekosyitä.
